Hilse

Päänahan hilseilyn taustalla on useimmiten seborrooinen ekseema eli tali-ihottuma, johon liittyy rasvainen, tulehtunut päänahka. Hilseily voi johtua myös atooppisesta ihottumasta tai psoriaasista. Seborrooisen ja atooppisen hilseilyn erottaminen toisistaan on vaikeaa, eikä sillä ole käytännön merkitystä. Psoriaasi taas muodostaa laajoja hilselevyjä esimerkiksi korvan taakse tai niskaan. Hilseilevä päänahka kutiaa tavallisesti melko voimakkaasti ja oireilua tapahtuu eniten päälaella. Hilseilyn syystä riippumatta hoidoksi ja hilseen irrottamiseksi suositellaan päivittäistä pesua shampoolla. Hilseshampoita, joissa vaikuttavina aineina on esimerkiksi ketokonatsolia tai seleenisulfidia, käytetään 1-2 kertaa viikossa. Muina päivinä käytetään muuta shampoota, esimerkiksi hellävaraista shampoota. Lisäksi pesun jälkeen voi laittaa hydrokortisoniliuosta kutinaa lievittämään. Päivittäinen pesu on myös paras keino estää rasvoittuvan päänahan hilseilyä.

27 tuotetta

Järjestä:
AbiCare Hilseshampoo 200 ml
22,70 €
ACM Novophane.DS hoitava hilseshampoo 125 ml Poikkeava toimitusaika
29,20 €
ACM Novophane.K hilse-psorishampoo 125 ml Poikkeava toimitusaika
29,60 €
ACO Body SPC Anti-Dandruff Shampoo NP 200 ml
15,50 €
ACO Treatment Psoriasis Hiuspohja 75 g Poikkeava toimitusaika
21,10 €
Cutrin Bio+ Active Anti-Dandruff tehokas hilseshampoo kuuriluontoiseen käyttöön 250 ml Poikkeava toimitusaika
20,90 €
Daxxin Anti-Dandruff Shampoo No perfume 250 ml Ei saatavilla
21,40 €
Ducray Kelual DS Shampoo 100 ml
29,30 €
Ducray Kelual Squanorm Dry dandruff 200 ml
22,10 €
Ducray Kelual Squanorm Dry dandruff 400 ml Poikkeava toimitusaika
30,50 €
Ducray Kelual Squanorm Oily dandruff 200 ml
22,10 €
Ducray Kelual Squanorm Oily dandruff 400 ml Poikkeava toimitusaika
30,50 €
Ducray Kertyol PSO Concentrate 100 ml Poikkeava toimitusaika
30,90 €
Ducray Kertyol PSO Shampoo 200 ml
33,90 €

Lääke

KETOCONAZOL RATIOPHARM shampoo 20 mg/ml 100 ml
21,90 €

Lääke

KETOCONAZOL RATIOPHARM shampoo 20 mg/ml 60 ml Poikkeava toimitusaika
14,49 €
Sivu